Syystä tai toisesta Screamadelican kansi miellytti noin vuoden ikäistä tytärtäni kovasti viime kesänä. Tai itse asiassa syy taitaa olla aika ilmeinen.
Kolmannella levyllään Primal Scream hyppäsi mukaan ekstaasin vauhdittamaan Madchester-skeneen. Screamadelicalla kuullaan vaikutteita niin funkista, psykedeliasta, indiepopista kuin Acid Housesta. Tai näin olen ainakin lukenut. Itse en osaa eri genreja niin tarkkaan tunnistaa, mutta psykedeeliseltä ja tanssittavalta meininki korvaani joka tapauksessa kuulostaa.
Screamadelicalla Primal Scream kaivoi esiin 60-luvun happorokin ja päivitti soundin 90-luvulle. Bändi tuntui ammentavan vaikutteita tälläkin kertaa myös Rolling Stonesista. Levy on aikoinaan ollut ilmeisesti mullistava, sillä 90-luvun vaihteessa indiebändien (jollainen Primal Scream siihen asti ainakin ollut) ei ilmeisesti ollut tapana yhdistellä musiikkiinsa muita tyylisuuntia. Tänä päivänä levy ei sinällään enää tunnu kovinkaan rajoja rikkovalta.
Levyn suurin ongelma tuntuu olevan biisimateriaalin ajoitainen keskinkertaisuus. Mukana on toki huippubiisejäkin, mutta kaiken kaikkiaan levystä jää hieman puuduttava vaikutelma. Sinällään levyn konsepti toimii ja hiukan paremmilla biiseillä uskoisin antavani helpostikin 5 tähteä levylle, joka tarjoilee näinkin riemastuttavan tripin aikaan, jolloin viina ei virrannut, mutta Haçienda täyttyi tanssivista ihmisistä. Tällaisenaan annan 3,5/5 tähteä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti