"Gonzojournalismi on tosiasioita ja sepitettä yhdistävä omakohtaista kokemusta korostava journalismin
muoto. Gonzossa toimittajan ja jutun päähenkilön sekä toden sepitteen
rajat hämärretään. Sen perustajana pidetään yhdysvaltalaista Hunter Stockton Thompsonia. Thompsonin kirjoista tunnetuin on Pelkoa ja inhoa Las Vegasissa. Gonzojournalismille on ominaista kertojan omien havaintojen korostaminen ja näennäisten pikkuseikkojen esille tuominen."
"Kovin helposti ei kiinni saa / Sitä kadonnutta nuoruutta" lauloi Gösta ennen kuin kuoli. Pakko on aina välillä kuitenkin yrittää. Ensimmäinen voitettava este oli pukeutuminen. Mitähän sitä pistäisi päälle etteivät punkkarit naura minua ulos. Kaapista löytyi musta Melvins t-paita. Ehkä se kelpaa. Sitten piti keksiä jotain, millä pääsee sopivaan fiilikseen.
Nuorempana tuli joskus aloiteltua kännääminen kaverin autossa. Ei muuta kuin soitto nuoruudenkaverille, joka ystävällisesti lupasi lähteä heittämään minut keskustaan. Hetken päästä punainen Lada Samara kurvasikin pihaan. Aika helvetin kumma, että tuokin vehje vielä toimii. Poksautin ensimmäisen Koffin auki ja istuin autoon. Mara on aina ollut enemmän iskelmämiehiä, mutta nyt tungin Hurriganesin Hamina-liven väkisellä soittimeen. Ikkuna rauolleen ja punainen LM huuleen. Tässä autossa sai vielä polttaa.
Kello oli vielä sen verran vähän, että pyysin josko voitaisiin ajella hetken ennen keskustaan menoa. Sopihan se. Kaivoin taskusta Magic Ice-pullon. Yhtä helvetin pahaa se oli edelleen, ainakin ilman lantrinkia. Olisi pitänyt ostaa jotain Russian Sweppesiä tai jotain vastaavaa.
Kovin pitkään en kehdannut kaveria kiusata vaan ajattelin mennä ajoissa keikkapaikalle hakemaan oikeaa tunnelmaa. Autosta noustuani huomasin kuitenkin etten löytänyt keikkalippua yhtään mistään. Lompakonkin olin jättänyt kotiin ja olin ottanut vain parikymppisen taskuun. Joku ihme juttu siihenkin liittyi. Piti yrittää löytää se fiilis kun ei ole rahaa kuin pariin-kolmeen tuoppiin.
Kylmässä ja viimassa yritin tihrustaa jo parhaat päivät nähneestä älypuhelimestani bussiaikatauluja. Lopulta sain laadittua suunnitelman. Ehtisin hyvin vielä keikalle jos vaan pitäisin kiirettä. Kotiin pääsisin kätevästi lähipysäkille menevällä bussilla, mutta takaisin joutuisin tulemaan seiskalla, jonka pysäkille on noin kilometri matkaa kotoa. Alkoi vituttaa. Magic Ice auttoi.
Lippu löytyi hyllyyn päältä ja säntäsin kohti bussipysäkkiä. Kännissä juokseminen lumista ja liukasta tietä oli vaikeampaa kuin olin muistanut. Ehdin kuitenkin bussipysäkille hyvissä ajoin ja korkkasin vielä oluenkin ennen kuin bussi ehti tulla.
Keskustassa huomasin olevani jo aika kännissä. Viime aikoina ei ole tullut pahemmin enää kunnolla otettua ja jotenkin juoksemisen pintaan nostama hiki oli ilmeisesti vauhditanut vodkan matkaa suolistosta verenkiertoon ja sieltä aivoihin. Huonosti nukuttu edellinen yökin alkoi painaa. Yritin koota itseni, jotta pääsisin edes sisälle koko keikkapaikkaan. Päätin kävellä hetken, jotta hieman selviäisin.
Lopulta sain itseni mielestäni sellaiseen kuntoon, että uskalsin yrittää sisään. Eipä siinä mitään ongelmia tainnut olla. Itse Räjäyttäjien keikasta en kyllä enää ihan hirvestä mitään muista. En kyllä koko tapahtumasta muutenkaan, koska, en ollut siellä.
lauantai 28. maaliskuuta 2015
lauantai 14. maaliskuuta 2015
The Hollies - Greatest Hits
Kokoelman suurin ongelma on sen epätasalaatuisuus. En nyt jaksanut alkaa tarkistaa miten biisit on ryhmitelty ja noudattaako kokoelma edes jotain löyhää kronologista jakoa, mutta järjestys ei toimi. Mukana on hienojakin hetkiä, kuten esimerkiksi The Air That I Breathe ja jo mainitut Bus Stop sekä He Ain't Heavy, He's My Brother, mutta tuplakokoelmalle on mahdutettu kuitenkin aivan liikaa melko yhdentekevää materiaalia. Kovereitakin on mukana useampia: Blowin' in the Wind, Sandy (4th of July, Asbury Park) ja If I Needed Someone. Kaikki ovat kohtuulisen hyviä, mutta eivät mielestäni lisää alkuperäisiin esityksiin mitään erityisempää uutta.
Olisin mieluusti ottanut levyhyllyyni hyvän Hollies-kokoelman, mutta valitettavasti tämä levy ei sellainen ole. 3 tähteä olen silti sisällölle valmis antamaan, mutta myyn silti kokoelman pois jos joku sen vaan suostuu ostamaan.
perjantai 27. helmikuuta 2015
Bo Diddley - Rare & Well Done
Lauluja viinasta, naisista ja rahapulasta. Siinä on kai bluesin (ja Suomirockin) ydin. Olen viime päivinä kuunnellut työmatkoillani autossa vanhempaa bluesia. Johnny Lee Hookeria, Muddy Watersia ja mitä näitä nyt on. Tänään kaivoin levyhyllyn syövereistä Anttilasta joskus muutama vuosi sitten parilla eurolla hankkimani Bo Diddleyn Rare & Well Donen.
Kysessä on kokoelma, joka ilmeisesti sisältää biisejä miehen eri aikakausilta. En tiedä kuinka hyvin nimi kuvaa sisältöä, sillä vaikken mikään Bo-asiantuntija olekaan niin Heart-O-Matic Love oli kyllä jo ennalta tuttu. Hyvä biisi. Levyn loppupuolelta löytyy kuitenkin kaksi todellista helmeä: Please Mr. Engineer ja I'm High Again. Ensinmainittu taistelee tasaväkisesti parhaan rautatiebiisin tittelistä Youngin Southern Pacificin kanssa ja jälkimmäisen on sanottu enteilevän Black Gladiatorin funkkia. En muuten olekaan kyseistä albumia kuullut eli siihen pitänee sitten seuraavaksi tutustua. Mutta tässä teille nämä kaksi hienoa biisiä kuunneltavaksi.
Kysessä on kokoelma, joka ilmeisesti sisältää biisejä miehen eri aikakausilta. En tiedä kuinka hyvin nimi kuvaa sisältöä, sillä vaikken mikään Bo-asiantuntija olekaan niin Heart-O-Matic Love oli kyllä jo ennalta tuttu. Hyvä biisi. Levyn loppupuolelta löytyy kuitenkin kaksi todellista helmeä: Please Mr. Engineer ja I'm High Again. Ensinmainittu taistelee tasaväkisesti parhaan rautatiebiisin tittelistä Youngin Southern Pacificin kanssa ja jälkimmäisen on sanottu enteilevän Black Gladiatorin funkkia. En muuten olekaan kyseistä albumia kuullut eli siihen pitänee sitten seuraavaksi tutustua. Mutta tässä teille nämä kaksi hienoa biisiä kuunneltavaksi.
tiistai 3. helmikuuta 2015
Ravinteli Bertha
Tälläkään kertaa en kirjoita levystä vaan ravintolakokemuksesta. Emme kovin usein pääse vaimoni kanssa ulos syömään, mutta nyt kun se onnistui päätimme käväistä pitkästä aikaa Berthassa. Kyseessä on melko pieni Tampereen rautatieaseman lähellä sijaitseva paikka. Ravintola kertoo, että heillä juomat ohjaavat ruokalistan kehittelyä ja siksi viinipaketin ottaminen lienee enemmän kuin suositeltavaa. Vaikka kyseessä on ns. fine dining-paikka, ei meininki ole missään nimessä turhantärkeää pönötystä.
Ruokalista on mukavan mutkaton. Alkuruokia, pääruokia ja jälkiruokia on kolme vaihtoehtoa ja niistä on ilmoitettu kolme pääraaka-ainetta. Listan näennäinen yksinkertaisuus helpottaa ainakin itselleni usein ravintola-ateroinnin hankalinta vaihetta eli sen päättämistä mitä aikoo ottaa. Lisäksi ruokalajien yllä leijuva tietty salaperäisyys lisää ruokailuun miellyttävän yllätyselementin. Koskaan ei voi olla ihan varma mitä kokit ovat saaneet herneestä, hauesta ja retiisistä aikaan.
Paikka on pieni ja varaus kannattaa ainakin viikonloppuna tehdä hyvissä ajoin. Tunnelma on upea. Hyvällä maulla valittu jazz soi taustalla juuri sopivalla äänenvoimakkuudella ja ravintolan henkilökunta kertoilee mielenkiintoisia juttuja juomista ja ruuista. Ruokalajit ovat usein yllättäviä: kuka keksi sekoittaa mannapuuroa ja maa-artisokkaa? Tähän asti kaikki ravintolassa maistamani ruoka on kuitenkin ollut todella herkullista ja koinpa kerran sellaisenkin ihmeen, että pääsin maistamaan hyvää tillilihaa. Viinit ovat samaa tasoa ruuan kanssa. Vaikka en varsinaisesti voi väittää viiniasiantuntija olevanikaan, niin käsittääkseni valinnat on myös jossain määrin toteutettu samalla luovalla (positiivisella) hulluudella, joka paistaa läpi koko ravintelin toiminnasta.
Illallinen Berthassa ei tule aivan halvaksi, mutta mielestäni se on jokaisen euron arvoinen kokonaisvaltainen elämys.
Korkkasin tänään myös toisen Käsityöläisoluen. Saimaan Juomatehtaan Saisonin. Alko kertoo oluen olevan voimakkaasti humaloitu, mutta mielestäni humalointia on juuri sopivasti (aika usein voimakkaasti humaloiduissa on sitä mielestäni hieman liikaa). Kieleni on löytävinään mausta myös kuvattua hedelmäisyyttä. Varsin maistuva olut.
Ruokalista on mukavan mutkaton. Alkuruokia, pääruokia ja jälkiruokia on kolme vaihtoehtoa ja niistä on ilmoitettu kolme pääraaka-ainetta. Listan näennäinen yksinkertaisuus helpottaa ainakin itselleni usein ravintola-ateroinnin hankalinta vaihetta eli sen päättämistä mitä aikoo ottaa. Lisäksi ruokalajien yllä leijuva tietty salaperäisyys lisää ruokailuun miellyttävän yllätyselementin. Koskaan ei voi olla ihan varma mitä kokit ovat saaneet herneestä, hauesta ja retiisistä aikaan.
Paikka on pieni ja varaus kannattaa ainakin viikonloppuna tehdä hyvissä ajoin. Tunnelma on upea. Hyvällä maulla valittu jazz soi taustalla juuri sopivalla äänenvoimakkuudella ja ravintolan henkilökunta kertoilee mielenkiintoisia juttuja juomista ja ruuista. Ruokalajit ovat usein yllättäviä: kuka keksi sekoittaa mannapuuroa ja maa-artisokkaa? Tähän asti kaikki ravintolassa maistamani ruoka on kuitenkin ollut todella herkullista ja koinpa kerran sellaisenkin ihmeen, että pääsin maistamaan hyvää tillilihaa. Viinit ovat samaa tasoa ruuan kanssa. Vaikka en varsinaisesti voi väittää viiniasiantuntija olevanikaan, niin käsittääkseni valinnat on myös jossain määrin toteutettu samalla luovalla (positiivisella) hulluudella, joka paistaa läpi koko ravintelin toiminnasta.
Illallinen Berthassa ei tule aivan halvaksi, mutta mielestäni se on jokaisen euron arvoinen kokonaisvaltainen elämys.
Korkkasin tänään myös toisen Käsityöläisoluen. Saimaan Juomatehtaan Saisonin. Alko kertoo oluen olevan voimakkaasti humaloitu, mutta mielestäni humalointia on juuri sopivasti (aika usein voimakkaasti humaloiduissa on sitä mielestäni hieman liikaa). Kieleni on löytävinään mausta myös kuvattua hedelmäisyyttä. Varsin maistuva olut.
maanantai 2. helmikuuta 2015
Käsityöläisoluet ovat saapuneet Alkoihin
Kirjoitellaanpa vaihteeksi hieman jostain muustakin kuin musiikista. Vaikka kyllä oluen juonti usein musiikin kuunteluun ainakin minulla liittyy.
Alko on viime vuosina ottanut alkutalvesta valikoimiinsa muutamia pienpanimo-oluita kertaerän. Tänä vuonna oluet ilmestyivät hyllyille tänään ja ainakin viime vuonna esimerkiksi Pyynikin Käsityöläispanimon Presidentti-sahti myytiin aika äkkiä loppuun. Valitettavasti Pyynikki ei ole mukana tänä vuonna, sillä panimolla tapahtui valitettava savuvahinko juuri niihin aikoihin kun Alko valitsi oluitaan tämän vuoden tapahtumaan.
Tänä vuonna en aikaillut vaan säntäsin Alkon apajille heti tuoreeltaan. Parin olutblogin pohjalta olin laatinut ostoslistan, josta ainoastaan Saimaan Juomatehtaan Brewer's Special Saison jäi tänään saamatta. Ehkä saan sen vielä jostain maisteluun kuitenkin hankittua.
Tällä hetkellä lasissani on Laitilan Mississippi Beer höyryolut. Etiketti suosittelee tarjoilemaan tämän 4-7 asteisena, mutta mielestäni maku paranee hieman oluen lämmetessä kun hieman lagermainen hedelmäisyys tulee enemmän esille. Mielenkiintoinen tuttavuus, mutta ei ehkä kuitenkaan mikään aivan uskomaton makunautinto (jollaiseksi luokittelisin esimerkiksi tämän Nøgne Ø Imperial Rye Porterin, jota Alko sai loppuvuodesta pienen erän).
Kaapissa maistelua odottelevat vielä Hiisi Aarni, Maku Savu Porter, Malmgård Barley Wine ja Teerenpeli Notkea nIPA.
Alko on viime vuosina ottanut alkutalvesta valikoimiinsa muutamia pienpanimo-oluita kertaerän. Tänä vuonna oluet ilmestyivät hyllyille tänään ja ainakin viime vuonna esimerkiksi Pyynikin Käsityöläispanimon Presidentti-sahti myytiin aika äkkiä loppuun. Valitettavasti Pyynikki ei ole mukana tänä vuonna, sillä panimolla tapahtui valitettava savuvahinko juuri niihin aikoihin kun Alko valitsi oluitaan tämän vuoden tapahtumaan.
Tänä vuonna en aikaillut vaan säntäsin Alkon apajille heti tuoreeltaan. Parin olutblogin pohjalta olin laatinut ostoslistan, josta ainoastaan Saimaan Juomatehtaan Brewer's Special Saison jäi tänään saamatta. Ehkä saan sen vielä jostain maisteluun kuitenkin hankittua.
Tällä hetkellä lasissani on Laitilan Mississippi Beer höyryolut. Etiketti suosittelee tarjoilemaan tämän 4-7 asteisena, mutta mielestäni maku paranee hieman oluen lämmetessä kun hieman lagermainen hedelmäisyys tulee enemmän esille. Mielenkiintoinen tuttavuus, mutta ei ehkä kuitenkaan mikään aivan uskomaton makunautinto (jollaiseksi luokittelisin esimerkiksi tämän Nøgne Ø Imperial Rye Porterin, jota Alko sai loppuvuodesta pienen erän).
Kaapissa maistelua odottelevat vielä Hiisi Aarni, Maku Savu Porter, Malmgård Barley Wine ja Teerenpeli Notkea nIPA.
sunnuntai 1. helmikuuta 2015
The Handsome Family - Singing Bones
Tässä levy, johon en luultavasti olisi törmännyt ilman tv:tä tai tarkemmin sanottuna HBO:n varsin mainiota True Detective-sarjaa. Koko sarja on erittäin tasokkaasti toteutettu, mutta yksi kohokohdista on ehdottomasti alkutekstien mainio tunnari. Päätin pistää Googlen laulamaan ja selvittää mistä moinen mestariteos on peräisin. Esittäjäksi hakukone vasikoi New Mexicossa majaansa pitävän alt-kantribändi The Handsome Familyn. Kyseessä on avioparin ympäille rakentuva bändi, jonka jäsenistö ilmeisesti vaihtelee muutoin kuin ydinkaksikon osalta. Enpä muista aiemmin bändiin törmänneeni, mutta alt-countrysta kyllä pidän.
Vuonna 2003 julkaistu Singing Bones koostuu kolmestatoista biisistä, joista osa on mielestäni suhteellisen lähellä perinteisempää kantria, mutta osassa päästään yhtä maagisiin tunnelmiin kuin True Detectiven tunnaribiisissä Far From Any Roadissa. Laulaja-kitaristi-kosketinsoittaja Brett Sparksin ääni sopii kyllä tällaiseen musiikkityyliin aivan erinomaisesti. Alustavan kuuntelun pohjalta olen levylle 4 tähteä valmis antamaan, mutta täytyy kyllä kuunnella levy vielä pari kertaa uudestaankin.
Seuraavaksi täytyy kaivaa jostain esiin bändin pari vuotta ennen Singing Bonesia julkaisema Twilight, jonpa pitäisi ilmeisesti olla vähintäänkin yhtä hyvä.
Vuonna 2003 julkaistu Singing Bones koostuu kolmestatoista biisistä, joista osa on mielestäni suhteellisen lähellä perinteisempää kantria, mutta osassa päästään yhtä maagisiin tunnelmiin kuin True Detectiven tunnaribiisissä Far From Any Roadissa. Laulaja-kitaristi-kosketinsoittaja Brett Sparksin ääni sopii kyllä tällaiseen musiikkityyliin aivan erinomaisesti. Alustavan kuuntelun pohjalta olen levylle 4 tähteä valmis antamaan, mutta täytyy kyllä kuunnella levy vielä pari kertaa uudestaankin.
Seuraavaksi täytyy kaivaa jostain esiin bändin pari vuotta ennen Singing Bonesia julkaisema Twilight, jonpa pitäisi ilmeisesti olla vähintäänkin yhtä hyvä.
torstai 22. tammikuuta 2015
Maalais-Joe ja Kalat sekä Miesaurinko cd:t
On aika sukeltaa jälleen levyhyllyn syövereihin. Tällä kertaa aloitamme 60-luvun hippipsykedelialla.
Country Joe & The Fishin debyytti Electric Music for the Mind and Body vaikuttaa mielenkiintoiselta. Olen jo pitkään ollut sitä mieltä, että vuosi -67 on ollut ehkä kovin levynjulkaisuvuosi ikinä ja tuolloin useampikin todella vaikutusvaltainen ja mullistava albumi näki päivänvalon. Odotukset olivat siis korkealla kun viimein sain tämän levyn käsiini. Valitettavasti sisältö ei aivan vastannut toiveitani. Levyn musiikki on kyllä mukavan hapokasta blues ja psykedelia mausteilla, mutta levyn äänimaailmassa on jotain mistä en pidä. Kitara ja syntikka kuulostavat jotenkin ikävän kimeiltä ja osaltaan pilaavat kuunteluelämystä. Vaikka mukana on useampiakin vähintäänkin kohtuullisia biisejä, en ole oikein jaksanut kokonaisuudesta mitenkään aivan älyttömästi innostua.3,5 tähteä ja taidan vielä kokeilla kertaalleen kuunnella stereo-miksauksen ja jos en siitäkään saa mono-versiota enempää irti niin sitten tämä kyllä joutaa lähteä myyntiin. (Nyt kun kuuntelin stereoversion, kuulosti se aika laillakin paremmalta. Enpä raaski levyä myyntiin pistää).
Toisena artefaktana esittelen Mansunin albumin Six. Kyseessä on bändin toinen levy ja sitä pidetään ilmeisesti yleisesti 90-luvun progepopin mestariteoksena. Olen omistanut levyn jo melko kauan, mutta sitä tulee syystä tai toisesta kuunneltua todella harvoin. Periaatteessa ihan hyvää menoa, mutta ei ehkä kuitenkaan ihan minun juttuni. 3,5 tähteä ja taidan pistää myyntiin.
Country Joe & The Fishin debyytti Electric Music for the Mind and Body vaikuttaa mielenkiintoiselta. Olen jo pitkään ollut sitä mieltä, että vuosi -67 on ollut ehkä kovin levynjulkaisuvuosi ikinä ja tuolloin useampikin todella vaikutusvaltainen ja mullistava albumi näki päivänvalon. Odotukset olivat siis korkealla kun viimein sain tämän levyn käsiini. Valitettavasti sisältö ei aivan vastannut toiveitani. Levyn musiikki on kyllä mukavan hapokasta blues ja psykedelia mausteilla, mutta levyn äänimaailmassa on jotain mistä en pidä. Kitara ja syntikka kuulostavat jotenkin ikävän kimeiltä ja osaltaan pilaavat kuunteluelämystä. Vaikka mukana on useampiakin vähintäänkin kohtuullisia biisejä, en ole oikein jaksanut kokonaisuudesta mitenkään aivan älyttömästi innostua.3,5 tähteä ja taidan vielä kokeilla kertaalleen kuunnella stereo-miksauksen ja jos en siitäkään saa mono-versiota enempää irti niin sitten tämä kyllä joutaa lähteä myyntiin. (Nyt kun kuuntelin stereoversion, kuulosti se aika laillakin paremmalta. Enpä raaski levyä myyntiin pistää).
Toisena artefaktana esittelen Mansunin albumin Six. Kyseessä on bändin toinen levy ja sitä pidetään ilmeisesti yleisesti 90-luvun progepopin mestariteoksena. Olen omistanut levyn jo melko kauan, mutta sitä tulee syystä tai toisesta kuunneltua todella harvoin. Periaatteessa ihan hyvää menoa, mutta ei ehkä kuitenkaan ihan minun juttuni. 3,5 tähteä ja taidan pistää myyntiin.
lauantai 17. tammikuuta 2015
10 hienoa yhteiskunnallista biisiä
Ajattelin laatia tällaisen pienen listan minua koskettaneista biiseistä, joihin liittyy yhteiskunnallinen teema
Pulp - Common People
Jarvisin terävää havannointia Brittien luokkayhteiskunnasta. Rikas tyttö iskee silmänsä työväenluokkaiseen kertojaan ja pyytää tätä näyttämään miten normaalit ihmiset elävät: "I took her to a supermarket / I don't know why but I had to start it somewhere / so it started there.
I said pretend you've got no money / she just laughed and said / 'Oh you're so funny.' / I said 'yeah? / Well I can't see anyone else smiling in here'."
Manic Street Preachers - A Desing For Life
Manicsien ensimmäisellä Richeyn jälkeisellä levyllä sanoitukset muuttuivat ehkä aiempaa konkreettisemmiksi. Tämä usein väärinymmärretty biisi kertoo siitä, miten Brittilehdistö tapaa kuvata työväenluokkaa: "We don't talk about love we only want to get drunk". Toinen suosikkini on Baby Elian, joka kertoo kuubalaisen Elian Gonzalesin tarinan. Gonzalesin äiti hukkui yrittäessään paeta Miamiin ja isänsä vaatimuksista huolimatta Eliania ei aiottu palauttaa Kuubaan. Lopulta Elian pääsi kuitenkin palaamaan. Sanoitus on ehkä jopa liiankin naivi, mutta tykkään biisistä siitä huolimatta.
Bruce Springsteen - The River
Pomo on tehnyt useammankin hienon biisin jossa kuvataan pienen ihmisen toivottomalta tuntuvaa kamppailu armottoman yhteiskunnan rattaissa. The River on ehkä yksi syvimmin minua koskettanut Brucen biisi: "I got a job working construction for the Johnstown Company / But lately there ain't been much work on account of the economy / Now all them things that seemed so important / Well mister they vanished right into the air / Now I just act like I don't remember / Mary acts like she don't care".
Bob Dylan - Hurricane
70-luvulla Dylan intoutui hetkeksi jälleen tekemään kantaaottavia sanoituksia. Hurricane on ehkä tämän aikakauden hienoin biisi ja kertoo uskomattomalta tuntuvan tarinan tummaihoisesta nyrkkeilijästä Rubin "Hurricane" Carterista, joka istui syyttömänä vankilassa lähes 20 vuotta. Dylan kuvaa tarkasti koko oikeudenkäynnin kulun, jonka puolueellisuudesta ei liene kenelläkään epäilystä. Murhapaikalta tavattu kassaa tyhjentämässä ollut valkoihoinen epäilty todisti Rubinia vastaan poliisien kuulustelujen jälkeen: "Think it might-a been that fighter that you saw runnin' that night? / Don't forget that you are white." Dylan kuulostaa sanoituksessaan poikkeuksellisen vihaiselta: "How can the life of such a man / Be in the palm of some fool's hand? / To see him obviously framed / Couldn't help but make me feel ashamed to live in a land / Where justice is a game." Dylan ehtikin hävetä vielä kunnolla, sillä biisin julkaisemisesta kesti kuitenkin vielä kymmenen vuotta ennen kuin Rubin lopulta vapautettiin. Myös 1975-vuodelta peräisin oleva hieman samaa aihetta sivuava liveversio Lonesome Death of Hattie Carrolista on aika kova.
Glasvegas - Geraldine
Tässäpä hieman poikkeavasta näkökulmasta tehty biisi, joka kuulostaa aluksi aika perinteiseltä rakkauslaululta skottiaksentilla maustettuna toki: "When your standing on the window ledge / I'll talk you back from the edge / I will turn your tide / Be your Shepard and your guide / When your lost in the deep and darkest place around / May my words walk you home safe and sound". Viimeinen rivi kuitenkin asettaa koko biisin täysin uuteen merkitykseen: "My name is Geraldine, I'm your social worker". Koskettavaa.
Neil Young & Crazy Horse - This Land Is Your Land
En ollut aiemmin oikein innostunut Youngin covereista paria poikkeusta lukuunottamatta, mutta mieleästäni Americana on varsin mainio levy. Youngin ja Hullun Hevosen versio Woody Guthrien klassikosta noudattalee alkuperäistä sanoitusta, jossa on mukana myös säkeistö: "As I was walkin' - I saw a sign there / And that sign said - no tress passin' / But on the other side... it didn't say nothin! / Now that side was made for you and me!". Myös Letter Homelta löytyvä versio Bruce Springsteenin My Howntownista toimii. Ensimmäisessä säkeistössä kertoja muistelee pikkukaupugin katuja isänsä sylissä auton ratissa istuen. Seuraavassa kahdessa säkeistössä kuohuva 60-luku saapuu kaupunkiin ja tehtaita aletaan sulkea. Viimeisessä säkeistössä kertoja päättää lähteä, pakkaa laukkunsa ja vie vielä poikansa vielä kerran katsomaan kotikaupunkiaan: "I'm 35, we got a boy of our own now / Last night I sat him up, behind the wheel and said son take a good look around, this is your hometown". Myöskään viime kiertueella soitettu päivitetty versio Rockin' In The Free Worldista ei ollut lainkaan hassumpi.
Tricky - Black Steel
Black Steel in the Hour of Chaos on alunperin Public Enemyn biisi, mutta tämä Trickyn versio on minulle se tutumpi ja mielestäni parempi. Biisin kertoja saa valtiolta kirjeen, jossa hänet halutaan asepalvelukseen. "Picture me given' a damn, I said never / Here is a land that never gave a damn / About a brother like me and myself / Because they never did / I wasn't wit' it, but just that very minute / It occurred to me / The suckers had authority".
Bob Marley & The Wailers - Burnin' And Lootin'
"This morning I woke up in a curfew; / O God, I was a prisoner, too - yeah! / Could not recognize the faces standing over me; / They were all dressed in uniforms of brutality. Eh!" Bob Marleyn tuotannosta löytyy paljon kantaaottavia biisejä, joista tämä on yksi suosikeistani. Myös koko Catch A Fire on täynnä hyviä sanoituksia. Erityisesti Concrete Jungle ja 400 Years ovat jääneet mieleeni.
Pertti Kurikan Nimipäivät - Kallioon!
"Mä kaipaan vähän kunnioitusta / tasa-arvoa elämään / Mä tarvin vähän kunnioitusta / ihmisarvoa elämään". Pertti Kurikan Nimipäivät koostuu neljästä kehitysvammaisesta muusikosta, jotka ovat saaneet äänensä kuuluviin. Hyvä niin!
Patti Smith - Radio Baghdad
Painajaismaisessa yli 12 minuutin biisissä Patti purkaa turhautumistaa siitä miten muinainen sivistyksen kehto on pommitettu paskaksi: "You sent your lights / Your bombs / You sent them down on our city / Shock and awe / Like some crazy t.v. show / They're robbing the cradle of civilization"
Pulp - Common People
Jarvisin terävää havannointia Brittien luokkayhteiskunnasta. Rikas tyttö iskee silmänsä työväenluokkaiseen kertojaan ja pyytää tätä näyttämään miten normaalit ihmiset elävät: "I took her to a supermarket / I don't know why but I had to start it somewhere / so it started there.
I said pretend you've got no money / she just laughed and said / 'Oh you're so funny.' / I said 'yeah? / Well I can't see anyone else smiling in here'."
Manic Street Preachers - A Desing For Life
Manicsien ensimmäisellä Richeyn jälkeisellä levyllä sanoitukset muuttuivat ehkä aiempaa konkreettisemmiksi. Tämä usein väärinymmärretty biisi kertoo siitä, miten Brittilehdistö tapaa kuvata työväenluokkaa: "We don't talk about love we only want to get drunk". Toinen suosikkini on Baby Elian, joka kertoo kuubalaisen Elian Gonzalesin tarinan. Gonzalesin äiti hukkui yrittäessään paeta Miamiin ja isänsä vaatimuksista huolimatta Eliania ei aiottu palauttaa Kuubaan. Lopulta Elian pääsi kuitenkin palaamaan. Sanoitus on ehkä jopa liiankin naivi, mutta tykkään biisistä siitä huolimatta.
Bruce Springsteen - The River
Pomo on tehnyt useammankin hienon biisin jossa kuvataan pienen ihmisen toivottomalta tuntuvaa kamppailu armottoman yhteiskunnan rattaissa. The River on ehkä yksi syvimmin minua koskettanut Brucen biisi: "I got a job working construction for the Johnstown Company / But lately there ain't been much work on account of the economy / Now all them things that seemed so important / Well mister they vanished right into the air / Now I just act like I don't remember / Mary acts like she don't care".
Bob Dylan - Hurricane
70-luvulla Dylan intoutui hetkeksi jälleen tekemään kantaaottavia sanoituksia. Hurricane on ehkä tämän aikakauden hienoin biisi ja kertoo uskomattomalta tuntuvan tarinan tummaihoisesta nyrkkeilijästä Rubin "Hurricane" Carterista, joka istui syyttömänä vankilassa lähes 20 vuotta. Dylan kuvaa tarkasti koko oikeudenkäynnin kulun, jonka puolueellisuudesta ei liene kenelläkään epäilystä. Murhapaikalta tavattu kassaa tyhjentämässä ollut valkoihoinen epäilty todisti Rubinia vastaan poliisien kuulustelujen jälkeen: "Think it might-a been that fighter that you saw runnin' that night? / Don't forget that you are white." Dylan kuulostaa sanoituksessaan poikkeuksellisen vihaiselta: "How can the life of such a man / Be in the palm of some fool's hand? / To see him obviously framed / Couldn't help but make me feel ashamed to live in a land / Where justice is a game." Dylan ehtikin hävetä vielä kunnolla, sillä biisin julkaisemisesta kesti kuitenkin vielä kymmenen vuotta ennen kuin Rubin lopulta vapautettiin. Myös 1975-vuodelta peräisin oleva hieman samaa aihetta sivuava liveversio Lonesome Death of Hattie Carrolista on aika kova.
Glasvegas - Geraldine
Tässäpä hieman poikkeavasta näkökulmasta tehty biisi, joka kuulostaa aluksi aika perinteiseltä rakkauslaululta skottiaksentilla maustettuna toki: "When your standing on the window ledge / I'll talk you back from the edge / I will turn your tide / Be your Shepard and your guide / When your lost in the deep and darkest place around / May my words walk you home safe and sound". Viimeinen rivi kuitenkin asettaa koko biisin täysin uuteen merkitykseen: "My name is Geraldine, I'm your social worker". Koskettavaa.
Neil Young & Crazy Horse - This Land Is Your Land
En ollut aiemmin oikein innostunut Youngin covereista paria poikkeusta lukuunottamatta, mutta mieleästäni Americana on varsin mainio levy. Youngin ja Hullun Hevosen versio Woody Guthrien klassikosta noudattalee alkuperäistä sanoitusta, jossa on mukana myös säkeistö: "As I was walkin' - I saw a sign there / And that sign said - no tress passin' / But on the other side... it didn't say nothin! / Now that side was made for you and me!". Myös Letter Homelta löytyvä versio Bruce Springsteenin My Howntownista toimii. Ensimmäisessä säkeistössä kertoja muistelee pikkukaupugin katuja isänsä sylissä auton ratissa istuen. Seuraavassa kahdessa säkeistössä kuohuva 60-luku saapuu kaupunkiin ja tehtaita aletaan sulkea. Viimeisessä säkeistössä kertoja päättää lähteä, pakkaa laukkunsa ja vie vielä poikansa vielä kerran katsomaan kotikaupunkiaan: "I'm 35, we got a boy of our own now / Last night I sat him up, behind the wheel and said son take a good look around, this is your hometown". Myöskään viime kiertueella soitettu päivitetty versio Rockin' In The Free Worldista ei ollut lainkaan hassumpi.
Tricky - Black Steel
Black Steel in the Hour of Chaos on alunperin Public Enemyn biisi, mutta tämä Trickyn versio on minulle se tutumpi ja mielestäni parempi. Biisin kertoja saa valtiolta kirjeen, jossa hänet halutaan asepalvelukseen. "Picture me given' a damn, I said never / Here is a land that never gave a damn / About a brother like me and myself / Because they never did / I wasn't wit' it, but just that very minute / It occurred to me / The suckers had authority".
Bob Marley & The Wailers - Burnin' And Lootin'
"This morning I woke up in a curfew; / O God, I was a prisoner, too - yeah! / Could not recognize the faces standing over me; / They were all dressed in uniforms of brutality. Eh!" Bob Marleyn tuotannosta löytyy paljon kantaaottavia biisejä, joista tämä on yksi suosikeistani. Myös koko Catch A Fire on täynnä hyviä sanoituksia. Erityisesti Concrete Jungle ja 400 Years ovat jääneet mieleeni.
Pertti Kurikan Nimipäivät - Kallioon!
"Mä kaipaan vähän kunnioitusta / tasa-arvoa elämään / Mä tarvin vähän kunnioitusta / ihmisarvoa elämään". Pertti Kurikan Nimipäivät koostuu neljästä kehitysvammaisesta muusikosta, jotka ovat saaneet äänensä kuuluviin. Hyvä niin!
Patti Smith - Radio Baghdad
Painajaismaisessa yli 12 minuutin biisissä Patti purkaa turhautumistaa siitä miten muinainen sivistyksen kehto on pommitettu paskaksi: "You sent your lights / Your bombs / You sent them down on our city / Shock and awe / Like some crazy t.v. show / They're robbing the cradle of civilization"
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)