Valoa festari

"Gonzojournalismi on tosiasioita ja sepitettä yhdistävä omakohtaista kokemusta korostava journalismin muoto. Gonzossa toimittajan ja jutun päähenkilön sekä toden sepitteen rajat hämärretään. Sen perustajana pidetään yhdysvaltalaista Hunter Stockton Thompsonia. Thompsonin kirjoista tunnetuin on Pelkoa ja inhoa Las Vegasissa. Gonzojournalismille on ominaista kertojan omien havaintojen korostaminen ja näennäisten pikkuseikkojen esille tuominen."

"Kovin helposti ei kiinni saa / Sitä kadonnutta nuoruutta" lauloi Gösta ennen kuin kuoli. Pakko on aina välillä kuitenkin yrittää. Ensimmäinen voitettava este oli pukeutuminen. Mitähän sitä pistäisi päälle etteivät punkkarit naura minua ulos. Kaapista löytyi musta Melvins t-paita. Ehkä se kelpaa. Sitten piti keksiä jotain, millä pääsee sopivaan fiilikseen.

Nuorempana tuli joskus aloiteltua kännääminen kaverin autossa. Ei muuta kuin soitto nuoruudenkaverille, joka ystävällisesti lupasi lähteä heittämään minut keskustaan. Hetken päästä punainen Lada Samara kurvasikin pihaan. Aika helvetin kumma, että tuokin vehje vielä toimii. Poksautin ensimmäisen Koffin auki ja istuin autoon. Mara on aina ollut enemmän iskelmämiehiä, mutta nyt tungin Hurriganesin Hamina-liven väkisellä soittimeen. Ikkuna rauolleen ja punainen LM huuleen. Tässä autossa sai vielä polttaa.

Kello oli vielä sen verran vähän, että pyysin josko voitaisiin ajella hetken ennen keskustaan menoa. Sopihan se. Kaivoin taskusta Magic Ice-pullon. Yhtä helvetin pahaa se oli edelleen, ainakin ilman lantrinkia. Olisi pitänyt ostaa jotain Russian Sweppesiä tai jotain vastaavaa.

Kovin pitkään en kehdannut kaveria kiusata vaan ajattelin mennä ajoissa keikkapaikalle hakemaan oikeaa tunnelmaa. Autosta noustuani huomasin kuitenkin etten löytänyt keikkalippua yhtään mistään. Lompakonkin olin jättänyt kotiin ja olin ottanut vain parikymppisen taskuun. Joku ihme juttu siihenkin liittyi. Piti yrittää löytää se fiilis kun ei ole rahaa kuin pariin-kolmeen tuoppiin.

Kylmässä ja viimassa yritin tihrustaa jo parhaat päivät nähneestä älypuhelimestani bussiaikatauluja. Lopulta sain laadittua suunnitelman. Ehtisin hyvin vielä keikalle jos vaan pitäisin kiirettä. Kotiin pääsisin kätevästi lähipysäkille menevällä bussilla, mutta takaisin joutuisin tulemaan seiskalla, jonka pysäkille on noin kilometri matkaa kotoa. Alkoi vituttaa. Magic Ice auttoi.

Lippu löytyi hyllyyn päältä ja säntäsin kohti bussipysäkkiä. Kännissä juokseminen lumista ja liukasta tietä oli vaikeampaa kuin olin muistanut. Ehdin kuitenkin bussipysäkille hyvissä ajoin ja korkkasin vielä oluenkin ennen kuin bussi ehti tulla.

Keskustassa huomasin olevani jo aika kännissä. Viime aikoina ei ole tullut pahemmin enää kunnolla otettua ja jotenkin juoksemisen pintaan nostama hiki oli ilmeisesti vauhditanut vodkan matkaa suolistosta verenkiertoon ja sieltä aivoihin. Huonosti nukuttu edellinen yökin alkoi painaa. Yritin koota itseni, jotta pääsisin edes sisälle koko keikkapaikkaan. Päätin kävellä hetken, jotta hieman selviäisin.

Lopulta sain itseni mielestäni sellaiseen kuntoon, että uskalsin yrittää sisään. Eipä siinä mitään ongelmia tainnut olla. Itse Räjäyttäjien keikasta en kyllä enää ihan hirvestä mitään muista. En kyllä koko tapahtumasta muutenkaan, koska, en ollut siellä.

The Hollies - Greatest Hits

Holliesista tulee minulle ensimmäisenä mieleen 90-luvulla markettien levyhyllyt täyttäneet pastellisävyisillä kansilla varustetut 60-luvun musiikkia sisältäneet halppiskokoelmat. Aika monelta levyltä löytyi myös jonkin Holliesien hitti, kuten vaikkapa Bus Stop. Bändin hienoin hetki on mielestäni kuitenkin upea He Ain't Heavy, He's My Brother, joka tältäkin kokoelmalta tietysti löytyy. Tässäpä biisi vielä muistin virkistykseksi.

Kokoelman suurin ongelma on sen epätasalaatuisuus. En nyt jaksanut alkaa tarkistaa miten biisit on ryhmitelty ja noudattaako kokoelma edes jotain löyhää kronologista jakoa, mutta järjestys ei toimi. Mukana on hienojakin hetkiä, kuten esimerkiksi The Air That I Breathe ja jo mainitut Bus Stop sekä He Ain't Heavy, He's My Brother, mutta tuplakokoelmalle on mahdutettu kuitenkin aivan liikaa melko yhdentekevää materiaalia. Kovereitakin on mukana useampia: Blowin' in the Wind, Sandy (4th of July, Asbury Park) ja If I Needed Someone. Kaikki ovat kohtuulisen hyviä, mutta eivät mielestäni lisää alkuperäisiin esityksiin mitään erityisempää uutta. 

Olisin mieluusti ottanut levyhyllyyni hyvän Hollies-kokoelman, mutta valitettavasti tämä levy ei sellainen ole. 3 tähteä olen silti sisällölle valmis antamaan, mutta myyn silti kokoelman pois jos joku sen vaan suostuu ostamaan.