Manse Psych Fest 25.8.2017

Tänä vuonna tuli skipattua Flow ja lähes kaikki muutkin vähääkään isommat festarit. Onneksi Klubilla elokuun lopussa järjestetty Manse Psych Fest tarjosi kovan kattauksen mielenkiintoisia bändejä. Ja baarista sai myös Pyynikin Black IPA:a, joka toimi tällaisen raskaamman psykedeelisen musiikin kanssa vallan mainiosti.

Ehdin paikalle vasta kahdeksan jälkeen, joten ensimmäinen näkemäni bändi oli legendaarinen Keuhkot. Kyseessä on yhden miehen (Kake Puhuu) bändi ja musiikkityylinä ehkä jotain industrialiin viittaavaa tai on kai post-punkiakin jossain ehdotettu. No ihan sama. Melkoinen setti. En osaa sanoiksi pukea. Harmi ettei kuvia tullut otettua.

Puolet keikoista järjestettiin Klubin puolella ja puolet Pakkahuoneen. Jo Keuhkojen aikaan Klubi tuntui olevan varsin täysi, mutta onneksi pääsin kuitenkin aina haluamaani keikkaa seuraamaan, vaikkei kaikille sisäänpääsyn maksaneille voitukaan taata mahtumista Klubin puolelle. Pahin tungos tuntui tosin muodostuvan tilat erottavien ovien lähistölle.

Death Hawksien kevytpsykedeliaa tuli seurattua hieman kauempaa miksauspöydän seutuvilta. Bändiltä löytyy kyllä tukku hyviäkin biisejä ja etenkin viimeisenä kuultu inkkariaiheisilla taustavideoilla ehostettu iski aika kovaa. Väliin mahtui kuitenkin pari hieman tylsemmänkin oloista vetoa. Kosketinsoittaja tarttui välillä foniin ja silloin menosta tuli parhaimmillaan mieleen jopa War On Drugs.

Erikoisesti nimetty Kairon; IRSE! latasikin Klubin puolella tiskiin sitten sellaista menoa, että moiseen täysin valmistautumaton kuulija tunsi tulleensa repäistyksi paidan kauluksista suoraan psykedelian huuruiseen ytimeen. Progeilevat väliosat antoivat pientä hengähdystaukoa ja sitten taas mentiin. Myös laulajan ääni pääsi yllättämään. Olin etukäteen bändiä Spotifysta testatessani ajatellut bändissä olevan kaksi laulajaa: mies ja nainen. Vaan samasta parrakkaasta suusta molemmat lyriikat tulivat. Termi shoegazing on myös bändin kohdalla joskus mainittu. Levyltä sitä löysin, livenä en ehkä niinkään. Tai ehkä bändin psykedeeliset kitaravallit olivat sitten juuri sitä. Monellakaan shoegazing-keikalla kun ei ole tullut käytyä. Genreen tutustuessani lähes kaikki keskeiset bändit olivat jo hajonneet ja comebackien aikaan minulla ei taas ollut juuri aikaa keikoilla käydä.

Illan positiivisimmasta yllätyksestä vastasi brittiläinen Vodun. Spotifysta kuunneltuna en voi väittää juurikaan pitäneeni, mutta livenä meno kuulosti hyvältä. Jos nyt jotenkin yrittäisin kuulemaani sanoiksi pukea, niin Led Zeppelin soul-laulajalla voisi ehkä kuvata jotain aspektia bändistä. Ainakin biisien alut tahtoivat noudattaa pitkälti Zeppelin-teemaa. Toisaalta Rateyourmusic kutsuu bändin tyyliä stoneriksi, eikä sekään nyt mitenkään väärältä minusta kuulosta.

Keikan jälkeen bändin jäsenet saapuivat myyntikojulle myymään levyjään ja muuta oheiskamaa. Varsin sympaattinen kuva heistä jäi myös siinä yhteydessä. Sisäinen materialistini vaati jotain fyysistä muistoesinettä keikasta, joten tulin hankkineeksi bändin EP:n. En ole vielä sitä ehtinyt kuunnella, mutta toivottavasti keikan fiiliksestä edes jotain on välittynyt myös levylle. Samalla tulin hankkineeksi Kairon; IRSE!:n (taas kerran ärsyttävän vaikeasti nimetyn) Ujubasajuban sekä Oranssi Pazuzun uusimman EP:n. Mukavaa, että keikoilta pystyy edelleen ostaa levyjä. Hinnatkin ovat levykauppoja edullisempia. Olen siirtynyt jälleen lähinnä cd-osastolle, koska ne ovat huomattavasti vinyyleitä halvempia ja helpommin mukana kannettavia.

Illan viimeinen keikkakokemus oli osaltani Oranssi Pazuzu, jonka raskas ja psykedeelinen soundi vaivutti minut jonkinlaiseen unen ja transsin väliseen tilaan. En osaa kuvailla keikkaa oikein millään sanoilla. Klo 1.00 tuntuu olevan mahdottoman myöheinen alkamisajankohta yleensä viimeistään yhdeltätoista nukkumaan menevälle keski-ikäistyvälle musiikkifanille. Hyvältä Pazuzu joka tapauksessa kuulosti. Rahkeet eivät kuitenkaan enää riittäneet Mara Ballsin keikkaan, mutta tulihan tässäkin jo rahalle vastinetta. Ja Mara Balls tuli nähtyä jo Hiedanrannan juhannuksessa aiemmin tänä kesänä eli siinä mielessä keikan missaaminen ei ollut täysin katastrofaalista.

Korvatulppien unohtuminen kostautui niin, että korvat soivat hiukan vielä seuraavanakin aamuna. Onneksi suuremmilta vaurioilta taidettiin tällä kertaa kuitenkin välttyä. Jesus and the Mary Chainiin ne lienee syytä kuitenkin muistaa.