Levystä on tarjolla jälleen kerran useampikin erilainen versio: yhden cd:n "normiversio", Blu-ray audio, johon on kuitenkin syystä tai toisesta ujutettu mukaan video-DVD ja hankkimani 3 cd + DVD-versio. Tuota yhden cd:n versiota en oikein voi kenellekään Young-fanille erityisesti suositella, sillä siltä on jätetty kaikki Youngin mielenkiintoisimmat vedot pois.
CSNY 1974 sisältää useammankin (käsittääkseni) ennen julkaisemattoman Young-biisin. Tällaisia ovat mm. Traces, lyhyt Nixon-hupsuttelu Goodbye Dick, Love Art Blues, Hawaiian Sunrise ja Pushed It Over the End. Lisäksi mukana on vain vinyylinä aiemin julkaistulta Time Fades Awaylta löytyvä Don't Be Denied. Musiikikillisesti mielenkiintoisinta antia ovat On The Beachilta löytyvät Revolution Blues ja On the Beach. Etenkin viimeksimainitussa Stillsin blues-kitarointi luo melkoisen kontrastin muun bändin soittoon. Kertaalleen Young tuntuu jopa keskeyttävän Stillsin jamittelun alkamalla laulamaan säkeistöä soiton päälle. En yleensä oikein pidä Stillsin soitosta, mutta jotenkin kummasti se tuossa toimii.
Youngin aiemmin julkaisemattomista biiseistä paras on ehkä Pushed It Over the End. Muutoin "uudet" biisit eivät ole ehkä mitään kadonneita klassikoita, mutta ihan hyviä kuitenkin. Vaikka Young on muistelmissaan kritisoinut kiertuetta siitä, että muusikot olivat kaukana yleisöstään, on esitysten taso ainakin tämän julkaisun perusteella ollut varsin mainio.
Kappaleet on jaettu kolmelle levylle siten, että ykköslevyn aluksi kuullaan bändin tunnetuimpia biisejä, sitten vähän tuntemattomampia. Ykköslevyn ei-Young-biiseistä ehkä paras on Stillsin Black Queen, joka tuo mieleen ajoittain alkupään Led Zeppelinin tai White Stripesin. Kakkoslevy on akustista settiä, joka ainakin minun korvaani kuulosti osin hieman tylsältä. Youngin Mellow My Mind erottuu selvästi edukseen ja myös Beatles-koveri Blackbird sopii yllättävänkin hyvin myös CSNY:n arsenaaliin.
Kolmoslevyn kohokohtia ovat ehdottomasti Youngin biisit, vaikkei Ohiosta aivan yhtä raivoisaa versiota kuullakaan kuin Journey Throught The Pastilla. Myös Nashin Military Madness ja Chicago toimivat ja muutenkin (jopa hieman yllättäen) Nashin biisit erottuvat myös edukseen. Sen sijaan Stillsin hippilyriikat mm. Love the One You're Withilla ja Change Partnersilla tuntuvat olevan aivan eri ajasta ja menevät välillä melkeinpä komiikan puolelle ainakin minun mielestäni.
Kiertueella soittava taustabändi on ilmeisesti ainakin osittain sama, joka soiti mm. Youngin Tonight's The Nightilla ja sanoisin, että harvoin CSNY on saanut taustalleen yhtä sopivaa rytmiryhmää. Kaiken kaikkiaan kyseessä on varsin pätevä julkaisu ja annan kokonaisuudelle 4,5 tähteä, vaikkein DVD:tä ole edes vielä ehtinyt katsoa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti