Tässä blogissa käyn läpi satunnaisessa järjestyksessä levyhyllyni harvemmin kuunneltuja levyjä. Lisäksi odotettavissa on ainakin tarinoita keikoilta sekä suosikkiartistini Neil Youngin uusimmista projekteista.
tiistai 23. joulukuuta 2014
Maailman paras joululevy? A Christmas Gift For You From Phil Spector
En aiemmin juurikaan välittänyt joululevyistä, sillä suoraan sanottuna suurin osa niistä on aika surkeita. Phil Spectorin A Christmas Gift For You on kuitenkin poikkeus. Tutut jouluhitit kuullaan 60-luvun alun tyttöbändien esittäminä. Taustalla hääri Spector paljon puhutun Wall of Soundinsa kanssa. Osa esityksistä on aivan maagisia ja esimerkiksi Darlene Loven Marshmallow Worldia voisin kuunnella vaikka kymmenen kertaa putkeen. Kaikki vain yksinkertaisesti toimii. 4,5 joulutähteä.
Toinen jouluperinteeseeni kuuluva levy on Bob Dylanin Christmas in the Heart. Levy ei ole aivan yhtä riemastuttava kuin Spectorin levy, mutta erityisesti singlenäkin julkaistu Must Be Santa sisältää sen verran häröä joulupolkkaa ettei siitä oikein voi olla pitämättä. En välttämättä kuitenkaan suosittele kuin vannoutuneimmille Dylan-faneille. 3 tähteä.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti