Flaming Lipsin metamorfoosi

Flaming Lips Pitkässä Kuumassa Kesässä 2009.

Flaming Lips-fanit ovat aiemmin tuntuneet jakaantuneen kahteen koulukuntaan: Clouds Taste Metalliciin huipentuneeseen Syd Barrett-vaikutteisen kitarapsykedelian kannattajiin, sekä sen jälkeisistä, enemmän poppiin kallellaan olevista ja jollain tapaa soundtrackmaisista, Soft Bulletinista ja Yoshimi Battles The Pink Robotsista hullantuneisiin. Nykyisin saattaa tosin olla muodostunut myös uusi koulukunta, jotka vannovat Emryonicista alkaneeseen soundiin, josta tulee mieleen lähinnä elektroambientista innostunut bändi tulkitsemassa Miles Davisin Bitches Brewta paidat housuissa.

No okei, annetaan tämän olla viimeinen joku-soittamassa-jotain-klassikkolevyä-jotain-housussa -tyyppinen vertaus tällä erää. Joka tapauksessa melko kauas on tultu niistä ajoista, kun Flaming Lips tuntui Wayne Coynen johdolla onnistuneen herättämään hippisukupolven jo kertaalleen hautaamaan kaiken pahan karkoittavan yhteisöllisyyden henkiin. Puvuntakkinsa keikan aikana läpimäräksi hikoillut tyylikkäästi harmaantunut hieman hullu, mutta lempeä hippiprofessori Coyne kehotti yleisöä nousemaan kaiken ikävän yläpuolelle yhtymällä Yoshimin yhteislauluun. Maailman ei luvattu muuttuvan, mutta kivalta se kuitenkin tuntui. Valtavan läpinäkyvän muovikuplan sisään ahtautunut, yleisön kannateltavaksi antautunut Coyne tuntui ratsastavan aallon harjalla kaikkea pahaa vastaan.

Kukaan tuskin on kuvannut unelman hajoamista yhtä koskettavasti kuin Hunter S. Thompson Fear and Loathing in Las Vegasissa: "There was a fantastic universal sense that whatever we were doing was right, that we were winning... And that, I think, was the handle — that sense of inevitable victory over the forces of Old and Evil. Not in any mean or military sense; we didn't need that. Our energy would simply PREVAIL. There was no point in fighting — on our side or theirs. We had all the momentum; we were riding the crest of a high and beautiful wave...  So now, less than five years later, you can go up on a steep hill in Las Vegas and look West, and with the right kind of eyes you can almost see the high water mark — that place where the wave finally broke, and rolled back.”

Flaming Lipsin unelma tuntui alkavan murentua Wayne Coynen vuonna 2012 erottuaan puolisostaan. Lempeä hippiprofessori oli muuttumassa vanhaksi likaiseksi mieheksi. Ikään kuin analogiana 60-lukua seuranneelle kovien huumeiden 70-luvulle, ajautui Coynekin kovempien huumeiden pariin. Näin ainakin haastatteluiden mukaan. En ole tällä vuosikymmenellä käynyt Flaming Lipsin keikalla, mutta uusimpia levyjä kuunnellessa on vaikea uskoa, että lavalla enää nähtäisiin hymyileviä aurinkoja ja teletappeja.

Parin enemmän noiseen, ambienttiin ja krautrockiin kallellaan olevan albumin, sekä kummallisen With a Little Help From My Fwendsin Beatles-uudelleenversioinin jälkeen Flaming Lips julkaisi tänä vuonna jälleen hieman ehkä enemmän poppiin kallellaan olevan Oczy Mlodyn. Synkkyys on toki aina ollut osa Flaming Lipsin musiikkia ja muistuttaahan esimerkiksi Yoshimin Do You Realize?? elämän rajallisuudesta: "Do you realize, oh, oh, oh? / Do you realize that everyone you know / Someday will die?".

Oczy Mlodylla Yoshimin ja Soft Bulletinin kevyt hippipsykedelia on kuitenkin korvaantunut astetta rankemmalla tripillä: "At first there should be unicorns / The ones with the purple eyes, not the ones with green eyes / Whatever they give them, they shit everywhere / And it would be great if the moon was almost down / Like in a very red/orange state / Let's leave it like that for at least three hours, / Hovering just above the horizon / And if the police show up, / We will give them so much money that they can retire from their shitty, / Violent jobs and live the greatest life they've ever lived / And we will be high and the love generator will be turned up to its maximum / And we’ll get higher, when at last, / The sun comes up in the morning and we will collapse under the weight of the ancient earth / And it will be inside me and it will be inside you / And it will be the end of the world and the beginning of a new love".

Mukana levyllä on aiempaa enemmän myös elektronisia sävyjä. Nigdy Nie (Never No) tuo jollain tapaa mieleen Pulpin This Is Hardcoren. Viattomuus alkaa olla ohitse, mutta bileet ovat yhä käynnissä. Toivottavasti ne tuovat Flaming Lipsit jonain päivänä taas Suomeenkin keikalle.

Wayne Coyne lähestymässä kuplassaan vuonna 2009.